Hylätty Tiurun sairaala
Lähes kahden kuukauden kotona oleilun jälkeen päästiin taas täyttämään Transitin vesisäiliöt ja suuntaamaan tien päälle pääsiäislomaa viettämään. Loman tarkoitus oli enimmäkseen vierailla luontokohteissa suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä Lahdesta ja kohteeksi valikoitui Etelä-Karjala.
Sami oli kuullut ystävältään, että Lappeenrannan Tiurunniemessä sijaitsee hylätty sairaala ja tämä sai meidät viimekädessä suuntaamaan itään päin. Vaikka emme ole aiemmin suuremmin harrastaneet hylätyissä rakennuksissa vierailua, kokonainen tyhjillään oleva sairaala kuulosti mielenkiintoiselta ja jännittävältä kohteelta.
Alun perin tuberkuloosiparantola
Ensimmäinen kohteemme oli siis hylätty Tiurun sairaala. Tarkemmin kyseessä oli alkuperäiseltä tarkoitukseltaan tuberkuloosiparantola, joka oli toiminut myös sotasairaalana, reuma- ja keuhkosairaalana, sekä myöhemmin vastaanottokeskuksena.
Tuberkuloosi on bakteerin aiheuttama pitkäaikainen keuhkoissa esiintyvä sairaus, jonka hoito kestää vähintään kuusi kuukautta. Keuhkotuberkuloosi tarttuu ilmavälitteisesti ja hoitamattomana se leviää laajalle elimistöön ja saattaa tuhota keuhkoja ja keskushermostoa. Hoitamaton tauti johtaa usein kuolemaan. Suomessa tuberkuloosi on käynyt yhä harvinaisemmaksi, vaikka maailmanlaajuisesti tuberkuloosiin kuolee vuosittain 1,5 miljoonaa ihmistä.
Talvi sodan aikaan, Tiurun sairaalassa hoidettiin noin puolet haavoittuneista suomalaisista. Vuodesta 1993 eteenpäin rakennuksessa toimi Joutsan vastaanottokeskus.
Sairaalarakennukset ovat valmistuneet vuonna 1939 Tiurunniemeen, Lappeenrannan Korvenkylään. Valmistumisensa aikoihin se oli yksi suomen suurimpia sairaaloita ja Viipurin läänin suurin rakennus heti Viipurin linnan jälkeen.
Tiurun sairaala sijaitsee kauniilla paikalla Saimaan rannalla, ja paikka onkin valikoitunut ihanteellisen auringon suuntansa ja mäntymetsän takia, jonka uskottiin olevan hyväksi tuberkuloosipotilaille.
Rappeutuvat seinät ja ilkivaltaa
Nyt Tiurun sairaala on ollut tyhjillään vuodesta 2012 saakka, jolloin vastaanottokeskukselle löydettiin paremmassa kunnossa olevat tilat Konnunsuon entisestä vankilasta. Vuoteen 2016 rakennus pidettiin lämmitettynä, vaikka sitä ei käytetty kuin satunnaisesti poliisin ja maasotakoulun harjoituksiin.
Vielä vastaanottokeskuksen tiloista muualle siirtymisen jälkeen rakennuksen tulevaisuus näytti valoisalta. Yrittäjät olivat tiloista kiinnostuneita ja entiseen sairaalaan suunniteltiin terveysturismia ja kalliita asuntoja. Sitten vuonna 2014 ruplan kurssi romahti ja venäläisturistit lakkasivat tulemasta Suomeen. Suuren yhdeksän kerroksisen sairaalarakennuksen lämmityskustannukset kuitenkin kipusivat 100 000 euron vuositasolle ja kun ostajaa tiloille ei löytynyt, päätti Lappeenrannan kaupunki jättää rakennuksen kylmilleen.
Nykyään Tiurun sairaala on rappeutunut pahasti ja sen on arvioitu muodostavan turvallisuusriskin sen lähettyvillä liikkuville. Rakennus on kuitenkin suojeltu asemakaavassa eikä sitä tästä syystä voida purkaa, mikäli asemakaavamuutosta ei hyväksytä. Peruskorjaaminenkaan ei ole ottanut tuulta alleen, sillä sen on arvioitu maksavan yli 50 miljoonaa ja sisältävän lähes koko rakennuksen uudelleen rakentamisen, kantavia rakenteita lukuun ottamatta.
Vuosien saatossa hylätty sairaala on arvatenkin joutunut laajan ilkivallan kohteeksi. Vuonna 2021 rakennuksen katon kupariset osat lähtivät varkaiden mukaan ja vuonna 2023 uutisoitiin sairaalan pihalta kadonneesta kurjet-veistoksesta. Veistos oli varastettu, paloiteltu ja myyty eteenpäin romuraudaksi 1560 euron hintaa. Tähän mennessä sairaalasta oli varastettu jo kaikki mikä oli voitu rahaksi muuttaa.
Rikottuja rakenteita ja graffiteja
Matkamme alkoi sateisissa merkeissä. Päästyämme perille sairaalan parkkipaikoille, huomasimme että emme olleet ainoat hylätystä rakennuksesta kiinnostuneet. Vaikka oli kalsea arki-iltapäivä, oli paikalle saapunut kaksi muutakin seuruetta.
Paikalla oli kaksi huppupäistä nuorta miestä kiertelemässä parkkipaikan ja rakennuksen ympäristöä ja autolla saapunut pariskunta, joka teki juuri lähtöä parkkipaikalta rakennuksen suuntaan kun saavuimme paikalle. Jäimme itse vielä pakuun syömään valmispasta-annokset ja tarkkailemaan, miten muut paikallaolijat lähtivät rakennusta lähestymään.
Pian lähdimme itsekin kiertämään verkkoaidoin suojattua rakennusta vastapäivään ja pian aidasta löytyikin aukko, josta pääsi pujahtamaan rakennuksen pihalle.
Lähdimme kulkemaan rakennuksen sivua pitkin etsien sisäänmenoaukkoa, kun jo aiemmin nähty mieskaksikko käveli meitä vastaan aidan toisella puolella. Muutaman vaihdetun sanan jälkeen totesimme meillä olevan yhteiset intressit sairaalaan tutustumisen suhteen ja päätimme lähteä etenemään yhtenä joukkona.
Hyvin nopeasti sisäänkäynti löytyikin ja saavuimme rakennuksen ykköskerroksessa sijaitsevaan aulaan. Aulassa oli säkkipimeää ja kosteaa sekä haisi ummehtuneelle.
Kaikkialla oli alas pudonneita kattorakenteita ja rikottua lasia mutta mitään irtaimistoa ei näkynyt missään. Jatkoimme aulasta käytävää pitkin eteenpäin ohittaen lukuisia tyhjiä huoneita, kunnes tulimme rappukäytävään.
Tästä lähdimme kipuamaan ylöspäin kerros kerrallaan valtavaa sairaalarakennusta kiertäen. Sairaalan kummassakin päässä oli rappukäytävä, josta pääsimme aina seuraavaan kerrokseen kuljettuamme edellisen läpi. Jokainen kerros muistutti toistaan. Tyhjiä huoneita, rikottuja rakenteita ja graffiteja. Ylemmissä kerroksissa ei ollut enää täysin pimeää, vaan valo lisääntyi ja ilman laatu parani asteittain. Tosin kosteus lisääntyi ja paikoittain katosta tippui vettä.
Parhaat paikat löytyvät parvekkeelta
Rakennuksesta löytyi keittiö, iso liikuntahalli sekä muutamia muita valtaosasta poikkeavia tiloja mutta suurin osa huoneista oli pieniä ja tyhjiä potilashuoneita. Jossakin viidennen kerroksen paikkeilla päätimme suunnata suoraan ylimpään kerrokseen ja jättää toisiaan toistavien huoneiden kiertämisen sikseen.
Kaksi vuotta kestäneen ja 21 miljoonaa markkaa maksaneen rakennusurakan tuloksena syntyi 63 000m3 tilava ja 168 metriä pitkä rakennus, johon mahtui majoittumaan kerralla 328 potilasta. Ensimmäiset potilaat vastaanotettiin vuoden 1939 syyskuussa.
Ylimmästä kerroksesta pääsimme suurelle parvekkeelle, josta aukesi upeat näköalat mäntyjen takana kimmeltävälle Saimaan selälle. Tuberkuloosiparantola tosiaan oli rakennettu kauniille paikalle. Parvekkeet olivat isot ja niitä oli joka kerroksessa. Tuberkuloosiparantolan aikoina oli potilaita sijoitettu vuoteineen ihailemaan näkymiä parvekkeille, mikäli sää oli ollut kaunis.
Parvekkeelta paikansimme kohdan, josta pääsi kiipeämään ylös katolle asti. Lähdimme sisäkautta suuntaamaan sairaalan toiseen päätyyn. Sieltä löytyi vielä yhdet rappuset ylöspäin kulkuaukolle, josta pääsi ulos katolle. Varoen etenimme yksikerrallaan pressulla peitetyn katon yli ulkorapuille, joita pitkin kiipesimme rakennuksen korkeimmalle kohdalle.
Impilinna
Katolla vierailun jälkeen päätimme, että olimme nähneet tarpeeksi ja lähdimme suorinta reittiä alas ja ulos hengittämään raikasta, asbestivapaata ilmaa.
Sairaalan vieressä oli vielä toinen, impilinnaksi kutsuttu henkilökunnan asuinrakennus. Tämä tönö ei ollut mitenkään aidoin tai kyltein suojattu vaan ovi pohjakerrokseen oli sepposen selällään. Sisällä odotti erilainen sisustus, kun täysin irtaimistostaan tyhjennetyssä sairaalarakennuksessa. Joka paikka oli täynnä arvotonta rojua, mikä ei ollut kelvannut varastettavaksi.
Tavaran täyteisen autotallia muistuttavan tilan jälkeen saavuimme pitkään ja pimeään käytävään. Käytävää pitkin ilmeisesti pääsi kulkemaan aikanaan sairaalarakennuksen ja henkilökunnan asuinrakennuksen väliä. Me emme kuitenkaan lähteneet selvittävään oliko tämä kulkuyhteys edelleen avoinna, sillä ilmanlaatu tunnelissa vaikutti vähintäänkin epäterveelliseltä.
Tunnelin alkupäästä löytyi yksi niistä vähäisistä merkeistä, jotka viestivät paikan olleen aikanaan sairaala. Käytävän reunaan oli työnnetty säilöön vanha ruosteinen sairaalasänky.
Henkilökunnan asuinrakennuksessa oli sairaalan tapaan useita kerroksia. Kiipesimme niitä ylöspäin yksi kerrallaan ja joka puolella oli lisää vanhoja hylättyjä tavaroita. Ylimpänä oli ullakkotila häkkivarastoineen. Tovin romujen seassa sukkuloituamme päätimme hyvästellä seuralaisemme ja lähdimme rakennuksesta takaisin pakulle päin.
Päätimme ajaa yöksi Tiurunniemen kärkeen. Vaikka oli huhtikuu ja ilma suhteellisen kolea, emme olleet ainut paku, joka oli tullut yöpymään niemenkärkeen. Parkkeerasimme automme noin kymmenen metrin päähän männyn alle leiriytyneestä Crafterista, joka oli Saksan kilvissä. Grillipaikalta löytyi mies kaksikko paistamassa makkaraa.
Kirkas vetinen järvi ja sen saaret maalasivat kuvan kauniit maisemat niemenkärjestä katsottuna. Saimme nukkua kaikessa rauhassa yömme ja aamulla heräsimme viileään muuta auringonpaisteeseen päivään. Mikä loistava aloitus pääsiäisloman pakureissulle.
